Viime postauksen jälkeen on tapahtunu paljon. Tai riippuu miten sitä ajattelee, Jarin mielestä ainakin paljon, Terhin mielestä ei kuitenkaan tarpeeksi.

Helmikuun lopussa vaari tuli kaatamaan tontilta melkein kaikki puut. Yksinkertainen juttu sinänsä, mitä nyt rajapyykit piti kaivaa lumihangesta. ja sitä lunta oli aika paljon. Hommat saatiin kuitenkin tehtyä ja puut jätettiin odottamaan vähälumisempaa aikaa, jotta ne olisi helpompi kantaa tontin reunalle odottelemaan polttotuiksi muuttumista.

Maaliskuu meni päiviä kauhun vallassa laskiessa ja tavaroita pakkaillessa. Ei siinä auttanut ajatus Ruissalosta, kun muuttoahdistus iski päälle. Kuun lopussa muutto sitten tapahtui ja siitä alkoi rivarihelvetti, jonka loppumista koko perhe odottaa lujaa. Muuton lomassa täyteltiin rakennuslupahakemuksia yms. papereita ja Jari jakeli niitä eri tahoille. Tontilla ei tapahtunut mitään, jos lumimäärän lisääntymistä ei lasketa.

Huhtikuussa vietiin kyltti kiinni tontin reunalla kasvavaan mäntyyn ja se näyttin siinä erittäin hienolta. Puolessa välissä kuuta kävimme kantamassa polttopuut tontin reunalle ja samalla kertaa pidettiin ensimmäinen evästauko oman pihan reunalla. Karjalanpiirakat, korvapuustit ja pillimehut maistuivat. Ja sitten, vihdoin ja viimein, kuun lopussa tuli kaivuri, joka ensin kuori maat pois, kaivoi paikan vesijohdolle ja teki talonpaikan, sekä pihatien. Putkimies kävi laittamassa vesijohdot ja sähköjen eteenkin jotain tehtiin. Nyt odotellaan perustustentekijöitä, joiden piti alunperin tulla viime perjantaina, sitten maanantaina, sitten tänään ja viimeisen tiedon mukaan tulevat ensi perjantaina. Terhi-malttamaton ei tämmöisestä viivytyksestä tykkää.

Rakennusluvan saimme nopeasti, pari viikkoa siinä kesti, niinkuin kyllä pitikin koska luvanmyöntäjä jäi lomalle ja lupa piti saada ennen sitä. Aloituskokous pidettiin ennen vappua ja se ei mennyt oikein putkeen. Vastaava mestari oli ihan asiallinen, samoin allekirjoittanut, mutta kunnan insinööri menetti hermonsa täysin kun hänelle elämää suurempia papereita puuttui. Myöhemmin kävi ilmi, että ne ehti palauttaa myöhemminkin, mutta huudot ja haukut oli jo silloin kuunneltu.

Itse odotin malttamattomana kalustekuvia ja tulivathan ne lopulta, kun isäntä hieman hoputti Topi-Keittiön väkeä. Ilmeisesti kuuluu projektin kuvaan, että kaikki pitää ruinaamalla ruinata, ajoissa ei tehdä mitään. Aika uusiksihan ne kalusteet menevät, mutta onneksi suunnitelmat on kuitenkin pintapuolisesti selvillä.

Tammikuussa Linnamäki järjesti meille mahdollisuuden käydä tutustumassa valmiiseen Ruisalo 204:een. Reissusta tuli lähinnä katastrofi, kun Jesse oksensi yläkerran aulaan. Siinä sitten siivottiin jälkiä ja kiitettiin onnea, että aulassa ei ollut mitään kallista (tai edes halpaa) mattoa. Sen mitä talosta muistan, niin ei se pettymystä tuottanut. Kotona Nea-Lotta lohdutti, että "näithän sinä ainakin yläkerran vessan". Harmittihan se kamalasti, kun olin pitkään odottanut ensikohtaamista Ruissalon kanssa ja sitten kävi niinkuin kävi. Taisi siinä muutama harmin kyynelkin vierähtää, kun manasin, että mikään ei mene kerralla sunnitelmien mukaan. Samana iltana oli nimittäin vanhan kodin kosteusmittaus ja sen tekijä oli unohtanut koko jutun. Sinne jäivät välittäjä ja uudet ostajat odottelemaan, kun me lähdimme tuolle surullisenkuuluisalle tutustumisretkellemme.

Tammi-helmikuun vaihteessa putosi pommi, joka meinasi murskata ainakin Terhin alleen. Talotoimitus siirtyisi kuutisen viikkoa eteenpäin. Siis Haloo, kuusi viikkoa!! Se tarkoittaisi ainakin kahden kuukauden "turhaa" vuokralla asumista. Itkin, ahdistuin ja stressasin, enkä nähnyt ainuttakaan järjellistä syytä miksi tähän pompotteluun olimme lähteneet. Teki mieli perua koko juttu. Vieläkään en täysin ilman kirpaisuja pysty asiaa hyväksymään ja ajattelemaan. Ja kaikki hyvää tarkoittavat kommentit, siitä kuinka se syksyllä palkitsee ja tuntuu hyvältä, kun pääsee omaan ja uuteen Ruissaloon muuttamaan, eivät auta yhtään. Ensinnäkin syksyyn on vielä piiiiitkä aika ja se aika pitää elää ja olla. Vuokra-asuntomme on aivan hirveä ja aivan hirveällä paikalla. Mutta ei siinä pienen ihmisen henkilökohtaiset harmitukset auta, kun isot pyörät pyörivät. Kestettävä se on, sitten vaikka hampaat irvessä

Helmikuussa teimme tonttikaupat. Kauan oli kyseistä tapahtumaa odotettu, mutta sitten kun nimet oli paperissa, ei (ainakaan Terhistä) tuntunut oikein miltään. Siellä se maapläntti olla nökötti kuin aina ennenkin. Samana päivänä kun teimme tonttikaupat Jari vei viimeiset tarvittavat paperit kuntaan poikkeusluvan hakua varten. Hiukan meni viime tippaan. 15.2. olleessa kokouksessa meille ko. lupa myönnettiin ja sen jälkeen hiukan paremmalta. Nyt ainakaan se ei uhkaisi Ruissalo-unelmaamme. Sitten jäimmekin odottelemaan lupapiirustuksia, jotta pääsisimme hakemaan rakennuslupaa. 

Helmikuussa Designtalo postitti meille tilausvahvistuksen ja hiukan muuta paperimateriaalia. Pessimisti-Terhikin taas hiukan innostui ja kävi katsomassa Extranetistä missä vaiheessa mennään. Jos vaikka olisivat salaa meiltä edellä aikataulusta. No, eivät olleet, mutta kaikenlaista kivaahan sieltä löytyi ja oli hauska nähdä, että meidän toiveet ja suunnitelmat ovat koko ajan menossa eteenpäin. Malttamattomana odotan, että sinne tulee lisää päivityksiä.

Syyskuussa laitoimme nykyisen kodin myyntiin ja siivosimme suurin toivein paikat ensimmäiseen, toiseen ja kolmanteen näyttöön. Kävijöitä oli ja kiinnostuneitakin, mutta lause "oma asunto pitäisi saada ensin myytyä" tuli erittäin tutuksi. Siivousinto laantui mitä pidemmälle syksy eteni. Tarjouksia ei tullut. Dahlmanin mukaan moni niitä aikoi tehdä, mutta viikolla kun oli ostajaehdokkaisiin yhteydessä, eivät olletkaan kiinnostuneita tai halusivat miettiä vielä. Tavoite siitä, että oltaisiin uudessa kodissa Nea-Lotan aloittaessa koulun, valui käsistä. Turhautuminen kasvoi.

Marraskuussa olimme lomalla Teneriffalla ja siellä ollessamme Remes oli hoitanut yhden näytön ja saanut myös tarjouksen. Valitettavasti se ei ollut riittävän korkea ja kauppoja ei syntynyt, vaikka fakseja hotellin respasta läheteltiin ja sinne vastaanotettiin. Tämä tarjous loi kuitenkin uutta uskoa, että josko kuitenkin saataisin koti myytyä.

Lomalta palattua alkoi joulu lähestyä ja pikkuhiljaa painajainen siitä, että joudutaan ennen joulua muuttamaan helpotti. Vielä kerran sain järjetsää joulun vanhassa kodissa. Joulu väliaikaisasunnossa oli ollut ainakin osalle perheestä erittäin suuri stressin aihe syksyn aikana... Näyttöjä oli lähes joka viikonloppu, mutta täysosumaa ei kuulunut. Joulunajaksi halusimme rauhoittaa kodin katsojilta ja ilmoitimme tämän myös välittäjälle. Asia oli ok.

Yhtenä välipäivän iltana tapahtui sitten iso käänne. Ovikello soi ja oven takana seisoi nainen, joka kyseli onko tämä asunto myynnissä, kun heidän tuttunsa on tehnyt tarjouksen, mutta siihen ei ole reagoitu ja välittäjään ei saa yhteyttä. Olimme aika hämillämme tilanteesta, koska meille asti ei tällaista tarjousta ollut koskaan tullut. Lupasimme olla yhteydessä välittäjään ja ottaa selville miksi asiaa ei ole hoidettu. Johan Dahlman ei vastannut puhelimeen, joten Jari pommitti Remestä tekstiviestillä, kun ei hänkään vastannu soittoon. Viestin lähdettyä puhelin soi ja vyyhti alkoi purkautua. Johan oli lähtenyt parin viikon lomalle, joten Matti otti asunnon myynnin hoitoonsa ja haki myös matkalle jääneen tarjouksen tilalle uuden, jonka hyväksyimme. Olihan se aika mukava tunne, kun viimeiseen näyttöön siivosi ja tiesi, että periaatteessa tämä on turha näyttö, kun meitä tyydyttävä tarjous on jo olemassa. Tammikuussa siis astuimme askeleen eteenpäin kohti Ruissaloa ja allekirjoitimme tarjouksen hyväksynnän.

Kesä meni jahkatessa, laitetaanko asunto myyntiin vaiko ei, riittääkö rahat mieleiseen taloon... Huonolta näytti tuo talouspuoli ja ratkaisua siihen pohdittiin jatkuvasti. Tontti oltiin löydetty keväällä nykyisen kodin naapurista ja siksikin poltteli alkaa rakentamaan. Nykyiselle alueelle, kun olimme päättäneet jäädä asumaan. Kävimme neuvotteluja myös Oravaistalon ja Muurametalon edustajien kanssa, mutta Ruissalon voittanutta ei löytynyt.

Välillä kävimme tontin reunalla fiilistelemässä, että jospa täällä joskus asuttaisiin. Vieressä olisi mustikkamaat, lapset pääsisivät metsään majoja rakentamaan ja muutenkin ajatus siitä, että tien viimeinen tontti on meille varattuna, tuntui hyvältä. Kunhan vain saataisiin tehtyä päätöksiä ja keksittyä ratkaisu ongelmaan.

Asuntomessuilla kävimme lähinnä hakemassa sisustuideoita, kaikki muu tuntui niin selvältä mitä haluttaisiin. Ihania koteja siellä oli, joskaan ei yhtään ihan meidän näköistä. Niin ja kokoista.

Loppukesästä aloitettiin taas neuvottelut Linnanmäen kanssa. Lopputuloksena oli, että alakerta tulisi muuttovalmiina, yläkerta johonkin asti valmiina ja loppuun  se tehdään omin ja talkoovoimin. Sitten vaan soitto Habitaan ja hups vaan, nykyinen koti oli myynnissä.

Ajatus omasta kodista oli kolkutellut takaraivossa taas enemmän. Pitäisikö alkaa rakentamaan, muutetaanko pois nykyseltä kotiseudulta, kestääkö budjetti, minkälainen talo. Näitiä olimme silloin tällöin, ilman sen kummempaa ajatusta asian eteen tekemisestä pohtineet. Ehkä sitten joskus...

Maaliskuussa menimme Oma Koti messuille ja melkein ensimmäisenä Habitan Matti Remes imaisi meidän osastolleen. "Onko asunnon vaihto ajankohtaista, minkälainen laitettaisiin myyntiin, mitä sen jälkeen?" Kysymystulvan jälkeen huomasimme, että olimme sopineet välittäjän tulevan arvioimaan asuntomme. Loppupuolelta messuja löytyi Linnanmäen Timo Designtalon osastolta ja hänenkin kanssaan sovimme tapaamisen uuden kodin suunnittelua varten. Mieleinen malli oli jo tätä ennen löytynyt, eikä sen voittanutta eteen ole osunut koko projektin aikana, kuten myöhemmin saattaa huomata. Kotimatkalla mielessä pyöri, että "apua, mihin olemme ryhtymässä".

Arviokäynnillä oli läsnä Matin lisäksi myös Johan Dahlman, jonka piti ottaa asuntomme myynti hommakseen kollegan tulevan sairasloman vuoksi. Kunhan vain saisimme päätöksen aikaan, myydäkö, vai eikö myydä. D-miehen kanssa kävimme useammankin suunnittelusession läpi, mutta hinta jäi aina vain liian korkealle, eikä päätöstä voitu tehdä, koska pankki ei luvannut tarpeeksi rahaa. Niimpä projekti jäi hautumaan.